…
sitä hän kutsui Norjaksi
Vanhat
kertojat
Vanhin
tunnettu maininta Suomesta on roomalaisella Pliniuksella. Pari vuosikymmentä
myöhemmin kirjoitti toinen roomalainen, Tacitus, kuuluisan kuvauksensa
fenneistä teoksessaan "Germania" vuodelta 98. Ilmeisesti käydään
loputtomasti keskustelua siitä peruskysymyksestä, tarkoittiko Tacitus
fenneillään lappalaisia vai suomalaisia. Kun kauan aikaa on varsinkin suomalaisessa
tutkimuksessa kovin yksimielisesti ajateltu Tacituksen tarkoittaneen
lappalaisia, viime aikoina on kuitenkin alkanut näkyä kannanottoja, joiden
mukaan tilanne ei ehkä olekaan aivan selvä. Fennien ohella Tacitus puhuu
sithoneista, "rantalaisista", jotka on hyvin usein yhdistetty
kainulaisiin.
Englannin
kuninkaan Alfred Suuren pohdiskelu maailman ja Pohjolan maantieteestä hänen
Orosius-mukaelmassaan (890-luvulta) sekä siihen sisältyvä kuninkaan norjalaisen
lähdemiehen Ottarin kertomus pohjoisimmista alueista ovat vanhinta
lähdekerrostumaa, jossa Kvenland mainitaan, ja tarjoaa hyvän kuvauksen
kveeneistä ja heidän valtakunnastaan.
Seuraavaksi
kertovat Kvenlandista ja kveeneistä muinaispohjoismaiset saagat, joista
tärkeimmät on kirjoitettu 1200-luvulta alkaen. Todellinen ajallinen välimatka
Alfrediin ja Ottariin ei kuitenkaan ole näin pitkä, sillä saagoissa kirjattiin
vanhempaa perimätietoa.
Termi
saaga jätetään tavallisesti suomentamatta. Saagaa pidetään milloin taruna,
milloin satuna tai tarinana. Tosiasiassa saaga on yhtä kuin historia. Islannin
kielessä ei vielä tänä päivänäkään ole yleismailmallista kreikkalaisperäistä
sanaa historia, vaan vastineena on yhä saga. Mutta nyt onkin huomattava, että
juuri näin oli jo vuosituhat sitten. Muinaisislantilaiset saagat ovat yhtä kuin
tuon ajan islantilainen historiankirjoitus.
Snorri
Sturlusonin Heimskringlan, "Maan kehrän", maantieteellinen maailmankuva
on tarkka, ja esim Landnámabók eli Islannin asuttamisen saaga on niin
äärettömän tarkka että vielä tänä päivänä voi Islannissa kulkea oppaana
Landnámabók.
Snorri
itse kirjoittaa Heimskringlan prologissa: "Haraldin luona oli skaldeja, ja
vielä nyt osataan heidän runonsa ja runot kaikista myöhemmistä Norjan
kuninkaista, ja me otamme miuluimmin todistuksia siitä, mitä runoissa on
lausuttu itse ruhtinaille tai heidän pojilleen. Pidämme totena kaiken sen, mitä
nämä runot sisältävät heidän retkistään ja taisteluistaan. Skaldien tapana
tosin on ylistää eniten sitä, jolle he runonsa esittävät, mutta kukaan ei silti
uskaltane kertoa hänelle itselleen sellaisista hänen teoistansa, joiden kaikki
kuulijat ja hän itse on tiennyt olevan valhetta ja tyhjää lorua. Sehän olisi
pilkkaa eikä ylistystä."
Luotettavimpana
islantilaisena saagana, Kvenlandin ja kveenien suhteen, on vanhastaan pidetty
Egilin saagaa. Julku (1986) esittää että Orkneyingasaagan Fundinn
Noregr-sikermä on tärkein muinaisislantilainen lähde Kvenlandin ja kveenien
tutkimuksessa. Julkun kirjassa on saagan teksti rinnakkain sekä
muinaisislanniksi että suomeksi. Tässä versiossa vain suomeksi.
Fundinn
Noregr on sananmukaisesti suomennettuna "Löydetty Norja". Vapaasti
käännettynä: Norjan löytyminen tai Norjan perustaminen, latinaksi
"Norvegia inventa". Saagassahan kerrotaan Norjan perustamisen
alkuvaiheet; Norjan nimen ja synnyn selitystarina; "sitä hän (Nórr) kutsui
Norjaksi".
Fundinn
Noregr – Norjan perustaminen
1
Kappale
Fornjótr
oli kuninkaan nimi; hän hallitsi niitä maita, joita kutsutaan Suomeksi ja
Kvenlandiksi; se on itään siitä merenlahdesta, joka kulkee kohti Kantalahtea.
Sitä me kutsumme Helsinginpohjaksi. Fomjótrilla oli kolme poikaa; yhden nimi
oli Hlér, jota me kutsumme Aegiksi, toisen nimi oli Logi, kolmannen Kári. Hän
oli Frostin isä, tämä taas oli Snaer Vanhan isä. Hänen poikansa nimi oli
Thorri; hänellä oli kaksi poikaa; toisen nimi oli Nórr ja toisen Górr, hänen
tyttärensä oli nimeltään Gói. Thorri oli suuri uhraaja; hän uhrasi joka vuosi
keskellä talvea; sitä he kutsuivat Thorrin uhriksi; tästä sai kuukausi nimensä.
Sattui eräänä talvena Thorrin uhrin aikaan, että Gói hävisi pois eikä saatu
tietää, mihin hän oli joutunut, eikä häntä löydetty; ja kuukauden kuluttua
Thorri antoi viettää uhrijuhlan ja uhrata, jotta saataisiin tietää, mihin Gói
oli joutunut; sitä he kutsuivat Góin uhriksi. Eivätkä he saaneet tietää, mitä
hänelle oli tapahtunut. Kolmen talven jälkeen hänen veljensä lupasivat lähteä
etsimään häntä ja päättivät etsiä niin, että Nórr etsisi maitse ja Górr meren
luodoilta ja saarilta laivoilla kulkien. Kummallakin näistä veljeksistä oli
seurue. Górr vei laivansa pitkin merenlahtea ja tuli Ahvenanmerelle. Sitten hän
tutki laajalti svealaisten saaristoa ja kaikki saaret, jotka ovat Itämeressä,
ja sen jälkeen goottien saariston ja meni sitten Tanskaan ja tutki siellä
kaikki saaret. Siellä hän tapasi sukulaisiaan, jotka polveutuivat Hléseyn Hlé
Vanhasta; ja täältä hän jatkoi matkaa edelleen eikä saanut tietää mitään
sisarestaan.
Mutta
hänen veljensä Nórr odotti, kunnes lumi peitti metsät ja hiihtäminen kävi hyvin
päinsä. Sen jälkeen hän lähti Kvenlandista ja kulki merenlahden sisälaitaa ja
tuli paikkaan, missä asuu lappalaisiksi kutsuttuja ihmisiä; se on Finnmarkin
selkäpuolella. Mutta lappalaiset yrittivät estää heidän kulkunsa, ja käytiin
taisteluun. Ja niin miehuus ja taikavoima auttoivat Nórria ja hänen miehiään,
että heidän vihollisensa joutuivat kauhun valtaa kuultuaan taistelun melskeen
ja nähtyään aseiden välkkeen, ja lappalaiset lähtivät pakoon. Mutta Nórr lähti
sieltä länttä kohti Kölille ja oli kauan taivasalla niin, etteivät he nähneet
ketään ihmistä, ja he pyydystivät ruoakseen eläimiä ja lintuja; ja he tulivat
paikkaan, missä joet laskevat tuntureilta länteen. Siellä he kulkivat jokien
juoksun mukaan ja tulivat merelle; siellä heitä vastassa oli vuono, joka oli
suuri kuin merenlahti. Siellä oli suuria kyliä, ja laaksot ulottuivat vuonoille
saakka. Siellä heitä vastaan heti hyökkäsi koolle kerätty sotajoukko ja kävi Nórrin
kimppuun, ja tapahtui niin kuin tavallisesti, että kaikki väki joko kaatui
siihen paikkaan tai pakeni, mutta Nórr ja hänen miehensä kulkivat eteenpäin ja
ruohopalon tavoin levittäytyivät pelloille. Nórr kulki koko vuonon ympäri ja
laski sen valtansa alle, ja hänestä tehtiin niiden maiden kuningas, jotka
olivat vuonojen sisäpuolella. Siellä Nórr viipyi kesäkauden, kunnes lumi satoi
metsiin; silloin hän kääntyi taas niitä laaksoja vastaan, jotka ovat vuonoista
etelään. Tätä vuonoa kutsutaan nyt Trondheimiksi. Muutamat miehistään hän
lähetti ulompaa tietä Moerianan kautta. Hän alisti kaiken mihin kulkikaan. Ja
kun hän oli tullut etelään yli sen tunturin, joka oli etelään laakson pohjukan
jälkeen, hän marssi etelään laaksoja pitkin, kunnes hän tuli suurelle järvelle,
jota kutsuttiin Mjorsiksi. Sieltä hän kääntyi jälleen länteen tunturille, koska
hänelle oli sa nottu, että hänen miehensä olivat joutuneet häviölle sitä
kuningasta vastaan, jonka nimi oli Sókni. Silloin he tulivat siihen kylään,
jota he kutsuivat Valdresiksi. Sitten he kulkivat merelle ja tulivat pitkälle
ja ahtaalle vuonolle, joka nyt on nimeltään Sogn. Siellä hän tavoitti Sóknin
miehineen, ja siellä he kävivät ankaran taistelun, sillä Sókni ei väistynyt
taikavoimansa ansiosta. Nórr kävi kovasti päälle, ja hän ja Sókni antoivat
iskuja toisilleen. Siellä kaatuivat Sókni ja monet hänen miehistään.
2
Kappale
Tämän
jälkeen Norr kulki sille vuonolle, joka on pohjoiseen Sognesta. Siellä oli
aikaisemmin hallinnut Sókni, ja sen nimi on nyt Sókninlaakso. Siellä Nórr
viipyi kauan, ja sen nimi on nyt Nórrinvuono. Siellä hänen veljensä Górr tapasi
hänet, eikä kumpikaan ollut saanut tietää mitään Góista. Górr oli alistanut
valtansa alle kaikki ulkoreunan maat, joihin hän oli tullut etelästä käsin. Ja
silloin jakoivat veljekset maat keskenään. Nórr sai kaiken mannermaan, ja Górr
oli saava kaikki ne saaret, joiden kautta hän mannermaalta katsoen oli
laivoillaan kulkenut. Ja tämän jälkeen Nórr matkasi Uplantiin ja tuli paikkaan,
jota nyt sanotaan Heidmorkiksi. Sitä paikkaa hallitsi kuningas nimeltään
Bjargin Hrólfr; hän oli jättiläisen Svadin poika Dovren pohjoispuolella. Hrólfr
oli ryöstänyt Kvenlandista Thorrin tyttären Góin. Hän lähti heti Nórria vastaan
ja haastoi tämän kaksintaisteluun. He ottelivat kauan, eikä kumpikaan saanut
haavoja. Sen jälkeen he tekivät keskenään rauhan, ja Nórr sai vaimokseen
Hrólfrin sisaren ja Hrólfr sai Góin. Sitten Nórr palasi pohjoiseen siihen
valtakuntaan, jonka hän oli alistanut; sitä hän kutsui Norjaksi. Tätä
valtakuntaa hän hallitsi niin kauan kuin eli ja hänen jälkeensä hänen poikansa,
jotka jakoivat maat keskenään. Ja mitä suuremmaksi tuli kuninkaiden luku, sitä
enemmän kuningaskunnat alkoivat pienetä ja hajosivat sillä tavoin fylkeiksi.
3
Kappale
Górrilla
olivat saaret, ja häntä kutsuttiiin sen vuoksi merikuninkaaksi. Hänen poikiaan
olivat Heiti ja Beiti; he olivat merikuninkaita ja hyvin ylimielisiä. He
hyökkäilivät usein Nórrin poikien valtakuntaa vastaan, ja he kävivät monia
taisteluja vaihtelevalla onnella. Beiti laski laivoillaan Trondheimiin ja
hävitti siellä. Hän jäi ankkuriin paikkaan, jota nyt kutsutaan nimellä Beitsaer
ja Beitstod. Siellä hän vedätti laivat Beitstodin satamasta pohjoiseen yli
Eldueidin, josta pohjoiseen on Naumudal. Hän istui laivan perään ja tarttui
peräsimeen, ja hän alisti kaiken maan, joka oli paarpuurin puolella, ja siellä
oli paljon kyliä ja paljon maata. Górrin poika Heiti oli merikuningas Sveidin
isä, tämä taas Halfdan Vanhan isä, tämä Ivar uplantilaisjaarlin isä, tämä
Eystein glumran isä, tämä rikkaan ja neuvokkaan jaarli Rognvaldin isä.
Saagan
maantiede
Saagan
maantiede on niin täsmällistä, että kaikki paikat joille Nórri retkensä ulotti,
voidaan tunnistaa vielä tänäänkin elävistä paikannimistä. Saagan tarkkaan
maantieteeseen sisältyy Julkun mukaan sellainen logiikka, että kun saaga on
selitystarina, jolla valaistiin Norjan alkuvaiheita, itse asiassa Norjan
syntyä, niin toki kuvattavan alueen maantieteen oli pidettävä paikkansa. Olisi
perin merkillistä, jos tämä maantieteellinen tarkkuus ei sitten ulottuisikaan
Muinais-Kainuun puolelle.
Heti
alussa siis ilmoitetaan Fornjótrin hallitsevan kahta maata, jotka olivat
Finland ja Kvenland. Ensimmäinen tietenkin tarkoittaa Suomea eli myöhemmän
kielenkäytön Varsinais-Suomea. Sen asemaa ei millään tavalla ilmoiteta, vaan
sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Sen sijaan Kvenlandin eli Kainuunmaan asema
ilmoitetaan. Tärkeintä on tässä yhteydessä muistaa, missä N6rr tuli Norjan
puolelle. Nórr tuli Norjan puolelle Trondheimissa lähdettyään lappalaisten
luota länteen. Näin jää yksi ainoa alue Nórrin lähtökohdaksi, ja se on myöhempi
Ruotsin Lappi. Siis Ottarin ja Fundinn Noregrin kirjoittajan käsityksissä
Kvenlandin sijainnista ei ole mitään ristiriitaa.
Norjan
synnyn juuret
Orkneyingasaaga
on Orkney-saarten jaarlien tarina. Se kirjoitettiin todennäköisesti jo
1100-luvun lopulla, mutta noin vuoden 1230 tienoilla saaga toimitettiin
uudelleen. Toimittajana oli saagan uusimman, kriittisen laitoksen julkaisijan
Finnbogi Gudmungssonin mukaan itse Snorri Sturluson. Alkuperäisessä
Orkneyingasaagassa ei ollut kolmea ensimmäistä kappaletta, vaan ne kirjoitti
Gudmungssonin käsityksen mukaan Snorri. Nämä kolme kappaletta, jotka
tavallisesti tunnetaan nimellä Fundinn Noregr, ovat itse asiassa
esihistoriallinen johdanto eli kertomus Norjan historian alkuvaiheista.
Saagassa
ilmoitetaan Kvenlandin ensimmäinen kuningas, joka oli Fornjótr, ja sen jälkeen
tulee genealogia. Kuningassuku johdetaan alkuvaiheessa Górriin ja Nórriin asti.
Luettelossa ovat nimet Hlér eli Aegi, Logi, Kári, Frosta, Snaer Vanha sekä
Thorri. Kaikki nämä ovat skandinaavisen mytologian jättiläisiä. Tarinan
huipentuma on tietysti siinä, että Norja sai nimensä Nórrista. Kysymyksessä on
siis selitystarina, jossa annetaan valaisua moneen tärkeään seikkaan Norjan ja
Islannin historiassa. Mutta minkä takia Snorri sijoitti Norjan synnyn juuret
Kainuunmaahan eli Kvenlandiin.
Samoihin
aikoihin kuin Snorri kirjoitti johdannon Orkneyingaan, hän kirjoitti myös
suurteoksensa Norjan kuningassaagat. Niissä Norjan alkuhistoria on aivan toinen
kuin Orkneyingassa.
Tanakvislin
itäpuolella Aasiassa oli maa, jota kutsuttiin Aasalandiksi tai Aasaheimiksi, ja
sen keskuslinna oli Aasgard. Sitä hallitsi Odin, joka oli suuri soturi. Odin
lähti sitten liikkeelle Aasgardista ja kulki Gardarikeen ja sieltä
Saksinmaahan. Edelleen hän kulki pohjoiseen ja tuli vanhaan Sigtunaan, minne
hän asettui. Monivaiheisten taistelujen jälkeen Odinin jälkeläiset sitten
tulivat hallitsijoiksi kaikkiin pohjoisiin maihin, myös Norjaan. Tjodolv sanoi
näin: "Norjassa viihtyy vihannoiden oksa Odinin oivan heimon…" Snorrin
kannalta tilanne on nyt tietenkin selvä. Ikivanhan perimätiedon pohjalta hän
sepitti kuningassaagoihin Norjan kuninkaiden (samoin Tanskan ja Ruotsin) alun.
Ja tämä alku oli myyttinen. Ensimmäinen päällikkö oli itse jumala Odin ja
alkumaa oli myyttinen Aasaheim.
Kun
Snorri nyt Orkneyingaan sepitti toisenlaisen kertomuksen Norjan alusta, niin se
ei eräässä mielessä ollut ristiriidassa kuningassaagojan kanssa, sillä, aivan
ilmeistä on, että nytkin oli kysymyksessä ikivanhan tarina-aineksen hyväksi
käyttö. Alku oli jälleen myyttinen; olihan ensimmäisenä kuninkaana hirmuinen
jättiläinen Fornjótr, ja – niin voitaneen olettaa – myös se maa, Kvenland,
johon alku sijoitettiin, oli myyttinen.
Fundinn
Noregr ei siis ole mikä tahansa muinaisislantilaisen saagan pätkä, joka voidaan
tarunomaisuutensa takia heittää ilman muuta sivuun, vaan se on mitä keskeisintä
islantilaista historian tulkintaa.
Kainuun
kuningas Faravid
Se
saaga, jonka varassa kuva Muinais-Kainuusta on uudemmassa tutkimuksessa ennen
muuta rakennettu, on Egil Skallagriminpojan saaga ja siinä kertomus
kainulaisten kuninkaan Faravidin ja norjalaispäällikön Torolf Kveldulfinpojan
taisteluista karjalaisten kanssa. Syy tähän on aivan selvä. Vaikka Egilin saaga
eräin osin voidaankin osoittaa epähistorialliseksi, sen ydintä eli yhteenottoa
toiselta puolen norjalaisten ja kainulaisten sekä toiselta puolen karjalaisten
välillä on pidetty kuitenkin historiallisena ja sen vuoksi tätä kautta syntyvää
kuvaa Muinais-Kainuusta todempana kuin sitä kuvaa, joka syntyy Fundinn Noregrin
myyttisen kertomuksen kautta. Julku esittää että toisenlainenkin tulkinta on
mahdollinen eli että huolimatta Fundinn Noregrin myyttisyydestä sen
miljöökuvausta eli tässä yhteydessä maantiedettä voidaan pitää ja on pidettävä
tietyssä mielessä täysin totena. Julku ei mitenkään kiellä Egilin saagan
Kainuun kuvauksen arvoa, vaan pitää sitä hyvinkin tärkeänä.
Egilin
saagaa...
Torolf
kulki sinä talvena jälleen kerran Finnmarkia, ja hänellä oli mukanaan lähes
sata miestä; nyt kävi jälleen niin kuin edellisenä talvena, että hän kävi
kauppaa lappalaisten kanssa ja kulki laajalti Finnmarkia. Mutta kun hän pyrki
kauas itään ja tieto hänen matkastaan levisi, tuli silloin hänen luokseen
kainulaisia, jotka sanoivat, että heidät oli lähetetty hänen luokseen ja että
sen oli tehnyt Faravid, Kainuunmaan kuningas. He sanoivat, että karjalaiset
hävittivät hänen maassaan ja hän lähetti viestin, että Torolfin pitäisi lähteä
sinne ja antaa hänelle apua. Viestin mukana tuli lupaus, että Torolf saisi yhtä
suuren osan saaliista kuin kuningas ja jokainen hänen miehensä yhtä paljon kuin
kolme kainulaista. Kainulaisilla oli laki, että kuningas saisi seurueensa
kanssa kolmasosan saaliista ja sitäpaitsi päältä majavan-, soopelin- ja
näädännahat. Torolf esitti asian seuralaisilleen ja pyysi heitä itse
valitsemaan, lähtevätkö vai eivätkö, ja useimmat päättivät uskaltaa, koska
kysymyksessä oli niin suuri saalis, ja niin päätettiin seurata lähettejä itään.
Finnmark
on hyvin laaja. Sen länsipuolella on meri ja siinä isoja vuonoja, samoin on
pohjoispuolella ja itään päin. Mutta eteläpuolella on Norja, ja Finnmark
käsittää sisäpuolen niin kauas etelään kuin Haalogaland ulkopuolen. Mutta itään
Naumudalista on Jemtlanti, ja sitten Helsinglanti, ja sitten Kainuunmaa
(Kvenland), sitten Suomi (so Varsinais-Suomi), sitten Karjala. Mutta Finnmark
on kaikkein näiden maiden yläpuolella, ja siellä on laajoja tunturiseutuja osaksi
laaksoissa ja osaksi vesien varsilla. Finnmarkissa on tavattoman suuria vesiä
ja vesien varsilla suuria metsiä, mutta pitkin maata on korkeita tuntureita, ja
niitä nimitetään Köliksi.
Mutta
kun Torolf tuli itään Kainuunmaahan ja tapasi kuningas Faravidin, silloin he
varustautuivat matkalle, ja heillä kolme sataa miestä, norjalaisten kanssa
neljä. Ja he kulkivat ylemmän Finnmarkin kautta ja tulivat sinne, missä ne
karjalaiset olivat tuntureilla, jotka aikaisemmin olivat hävittäneet
kainulaisten maata. Mutta kun nämä huomasivat vihollisen tulevan, he
kokoontuivat yhteen ja kävivät vastaan odottaen saavansa voiton. Mutta kun
taistelu alkoi, norjalaiset hyökkäsivät kovasti, sillä heillä oli vahvemmat
kilvet kuin kainulaisilla; silloin kohtasi mieskato karjalaisten joukkoa, ja
monet kaatuivat ja osa pakeni. Silloin saivat kuningas Faravid ja Torolf
suunnattomasti saalista; he palasivat Kainuunmaahan. Mutta sitten kulkivat
Torolf ja hänen seurueensa Finnmarkiin, ja kuningas Faravidista he erosivat
ystävyydessä. Torolf tuli tuntureilta alas Vavsneriin ja lähti ensin
kartanoonsa Sandnäsissa ...
Vain
vähän myöhemmin Torolf Kveldulfinpoika miehineen kierteli uudelleen Lapinmaata
ja tapasi taas kuningas Faravidin. He tekivät nyt yhdessä sotaretken, ja saagan
kuvaus tapahtumasta on seuraava:
Samana
talvena lähti Torolf ylös tuntureille mukanaan sata miestä, kulki suoraan itään
Kainuunmaahan ja tapasi kuningas Faravidin. He pitivät keskenään neuvoa ja
päättivät matkata tunturin yli niin kuin edellisenä talvena. Ja heillä oli
mukanaan neljä sataa miestä ja he tulivat alas Karjalaan, missä he menivät
seuduille, joissa väen paljouden takia oli jotain otettavaa. Siellä he
hävittivät ja saivat saalista; sitten talven tullessa he kulkivat takaisin ylös
Finnmarkiin.
Vanhemmassa
tutkimuksessa Torolfin ja Faravidin yhteinen sotaretki karjalaisia vastaan
sijoitettiin arvelematta siihen vaiheeseen 800-luvulla, josta saaga
muodollisesti kertoo. Tarkkaan ottaen Torolfin ja Faravidin taistelu
karjalaisten kanssa olisi tapahtunut vuonna 877. Nykyisin tilanne nähdään
varsin paljon toisenlaisesta näkökulmasta. Saaga lienee kirjoitettu Islannissa
noin vuosien 1230-1240 välisenä aikana. Kertomuksessa pannaan kainulaiset ja
norjalaiset taistelemaan tuntureilla yhdessä karjalaisia vastaan. Karjalaisten
expansio ei Julkun mukaan ole vielä 800-luvulla voinut yltää näin pohjoiseen.
Näyttäisi nyt käytettävissä olevien tietojen perusteella, että tämä olisi ollut
mahdollista vasta ehkä noin vuoden 1100 jälkeen. Yleisesti voitaneen väittää, että
Egilin saagan kuvauksessa esiintyy aineksia, jotka eivät millään sovi 800-luvun
lopulle, mutta ne näyttäisivät erinomaisesti sopivan 1100-luvulle ja myös
1200-luvun alkuun.
Vaikka
Egilin saaga eräin osin on epähistoriallinen ja siinä sulautuvat yhteen eri
aikakausilta olevat ainekset, niin silti sitä on pidettävä varsin pitkälle
historiallisena. Fundinn Noregrista se poikkeaa jyrkästi siinä, että Egilin
saagan tapahtumat liikkuvat arkipäivien tapahtumien eikä myyttien tasolla. Ne
välittävät kuvan jonkin tietyn ajanjakson arjesta.
Kiehtova
henkilö on tietenkin saagan kainulaiskuningas Faravid. Kun Fundinn Noregrin
kainulaiskuninkaat olivat puhtaasti tarullisia henkilöitä, niin Faravidista sen
sijaan syntyy vaikutelma, että hän olisi kerran elänyt historiallinen henkilö.
Koskaan emme tietenkään saa lopullista varmistusta tähän arveluun.
Kainulaisten
kuningas Kaukomieli
Faravid
ei ole skandinaavinen nimi. Tämän vuoksi onkin arveltu, että se olisi suora
käännös suomenkielisestä nimestä, joka olisi ollut Kaukomieli, Kaukamoinen tai
jotain muuta samantapaista. Faravid on saattanut olla kuningas-päällikkö, tai
hän on voinut olla jotakin tiettyä tehtävää varten valittu päällikkö, jota
sitten skandinaavit omasta näkökulmastaan katsoen kutsuivat kuninkaan nimellä.
Ei suomalaisessa yhteiskunnassakaan kuningas ollut tuntematon arvohenkilö.
Faravidin osalta on vielä pantava merkille ainakin jonkinlainen jatkuvuus hänen
kuninkaan asemassaan, sillä Torolf teki vuoden kuluttua ensimmäisestä
retkestään toisen edelleen Faravidin kanssa. Myös maininta kainulaisten laista,
jonka mukaan kuninkaalle ja hänen seurueelleen tuli tietty osuus saaliista,
näyttäisi viittaavan instituution jatkuvuuteen.
Kuningas
Faravidillä oli mukanaan peräti kolmesataa miestä, kun taas Torolfilla oli vain
sata. Tietysti nämä luvut saagassa ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niiden
varaan voi rakentaa juuri mitään. Pientä viitettä todellisuuteen ne saattavat
kuitenkin sisältää. Tilannehan oli se, että Torolf tuli ikäänkuin ulkopuolelta
Kainuunmaahan Faravidin ja tämän miesten avuksi. Faravid taas toimi ikäänkuin
omalta alueeltaan käsin. Voitaisiin hyvin ajatella että miesten lukumäärä
ilmaisee joukkojen voimasuhteita, Faravidilla enemmän, Torolfilla vähemmän. Jos
ajattelemme Faravidin olleen eteläinen kaukoretkeilijä, niin hänen mukanaan oli
todella suuri sotajoukko. Jas taas ajattelemme hänen olleen pohjoisen kiinteän
asutuksen edustaja – tätä käsitysta Julku pitää oikeampana – niin siinä
tapauksessa Faravidin on täytynyt suorittaa melkoinen väenotto pohjoisen
varmasti varsin harvaan asutuista kiinteän asutuksen keskuksista. Retkelle on
kaiketi lähdetty periaatteen ’mies talosta’ mukaan.
Kovin
pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei voi saagan pohjalta tehdä kainulaisten
yhteiskunnallisesta järjestyksestä, mutta Jalmari Jaakkolan tapaan esittää
Julku arvion, että kuvaus joka tapauksessa edellyttää varsin kiinteää
yhteiskunnallista organisaatiota kainulaisilla. Vaikka saagan mainitsema
miesmäärä onkin tulkittava stereotyyppiseksi ilmaisuksi, niin näyttäisi siltä,
että Faravidilla oli käytettävissän varsin suuret voimavarat. Tämä viittaa
Julkun mukaan varsin suureen alueeseen ja kiinteään asumukseen, ehkä myös
Faravidin aseman vakinaisuuteen.
Egilin
saagan maantiede
Jo
Fundinn Noregrissa kiinnittyy huomio siihen mielenkiintoiseen kielelliseen
seikkaan, että kun saagassa kerronta tapahtuu imperfektissä, niin
maantieteelliset tosiasiat kuitenkin kuvataan preesensissä. Sama toistuu sitten
Egilin saagassa aivan johdonmukaisesti. Aikamuodon vaihtaminen tuskin on merkityksetöntä.
Se näyttäisi vahvistavan ajatusta, että maantieteellisiä tosiasioita
kuvatessaan saagojen kirjoittajat lähtivät todella siitä, että he kuvasivat
tietojensa mukaan kirjoitushetkelläkin paikkansa pitäviä tosiasioita.
Kuvauksen
solmukohta on Finnmark, jonka asema meriin nähden ilmoitetaan moitteettomasti.
Tärkeä seikka on Finnmarkin ulottuminen hyvin etelään eli sydänkeskiajan
Finnmark oli paljon laajempi alue kuin myöhempien aikojen Finnmark. Tämäm
jälkeen luetellaan aivan moitteettomalla tavalla joukko maakuntia. Itään
Maumudalista on Jemtlanti, minkä jälkeen mainitaan Helsinglanti, Kainuunmaa,
Suomi ja Karjala. Saagan kirjoittajan näkökulma on siis kasvanut yhtäältä
Norjan ja Finnmarkin pohjalta ja toisaalta Pohjanlahden mailmasta. Tietysti aivan
viimeiseltä osalta on pantava merkille Suomenlahden järjestelmä. Näkökulma on
siis hyvin pitkälle merellinen. Tämä ehkä selittää osaltaan sen ettei Hämettä
mainita. Jälleen kerran on siis Muinais-Kainuun osalta tuloksena johtopäätös,
että se sijaitsi Pohjanlahden perukan molemmilla rannoilla.
Tärkeä
tieto sisältyy siihen kohtaan saagassa, jossa kerrotaan Torolfin paluusta
kotiin retkeltään Faravidin kanssa. Hän tuli tunturilta Vavsneriin ja sieltä
kartanoonsa Sandnäsissa. Paikat ovat vain vähäisen pohjoiseen Trondheimista
aivan Haalogalandin eteläosassa. Sitten samana talvena Torolf lähti uudelleen
tuntureille ja kulki suoraan itään Kainuunmaahan. Jos nyt Sandnäsista kuljetaan
suoraan itään, tullaan Tornion seudulle. Jos taas otetaan lukuun
muinaisskandinaaviset ilmansuuntajärjestelmät, niin tullaan Uumajan – Piitimen
seudulle. Suoraan itään kulkemalla Torolf joka tapauksessa tuli Kainuunmaahan.
Tämäkin pieni seikka osoittaa hyvin selvästi sen, että Kainuunmaa saattoi
sijaita vain Pohjanlahden perukassa ja sen molemmilla rannoilla.
Tultuaan
nyt Faravidin luokse Torolf piti neuvoa tämän kanssa; sitten he kulkivat
tunturin yli ja tulivat alas Karjalaan, missä hakeutuivat tiheästi asutuille
seuduille, hävittelivät ja saivat paljon saalista. Jo pelkästään se, että he
tulivat ’alas’ Karjalaan, viittaa heidän tulleen Karjalan keskusseudulle, ehkä
juuri Käkisalmen Karjalaan. Muualta tuskin olisi ollut löydettävissäkään
tiheästi asuttuja seutuja ryöstettäviksi. Jää vain miettimään, oliko nyt tässä
tilanteessa Pielisen – Oulujoen sotatie jälleen väylänä. Tavallisestihan sitä
kulkivat karjalaiset etelästä pohjoiseen; nyt sotaretken suunta olisi ollut
päinvastainen. Kun kerran karjalaiset pystyivät tuon matkan tekemään yhteen
suuntaan, niin tottahan on ajateltava norjalaisten ja kainulaisten pystyneen
tekemään sen toiseen suuntaan.
Kun
nyt verrataan Kainuunmaan sijoittumista Egilin saagan pohjalla siihen, millä
tavalla Kainuunmaa sijoittui Ottarin kertomuksen ja Alfredin pohdiskelujen sekä
Fundinn Noregrin pohjalta, niin itse asiassa emme löydä mitään oleellesia
eroja. Kaikki kolme lähdettä sijoittavat Kainuun täsmälleen samalla tavalla.
Tämä ei enää voi olla sattuma.
Muut
saagat ja saman ajan lähteet
Orkneyingasaagan
Fundinn Noregr ja Egilin saaga eivät toki ole ainoat muinaisislantilaiset
saagat, joissa Kainuunmaa tai kainulaiset tai joku kainulaispäällikkö
mainitaan. Nämä saagat ovat kuitenkin ainoat, joihin sisältyy joko suoraan tai
välillisesti laaja maantieteellinen kuvaus pohjoisista alueista ja Kainuunmaa
asetetaan suhteisiin sitä ympäröiviin alueisiin. Muissa saagoissa Kainuunmaa
mainitaan vain ohimennen kiinnittämättä siihen sen enempää huomiota. Julkun
mielestä juuri tämän seikan takia nämä pienet maininnat ovat sitäkin
arvokkaampia.