"kansat
voivat vaihtaa kulttuurinsa ja kielensä mutta ei geenejään"
Tämä
on tiivistelmä Kalevi Wiikin kirjasta (ISBN
951-796-250-9) ja tarkoitettu vain houkutukseksi lukea koko
kirja. Kirjasta löydät kaikki yksityiskohdat ja teorioiden perustelut.
Rikkaasti ja ansiokkaasti kuvitettuna kirja soveltuu myös maallikon
luettavaksi. Tämä Wiikin teos on merkkipaalu eurooppalaisten juurien
tutkimuksessa, ja kuuluu, ei vain jokaiseen suomalaiseen kotiin, vaan
jokaiseen eurooppalaiseen kotiin.
I
Yleisiä ajatuksia
Ennen
juurten etsiminen oli usein kielten perusteella määriteltyjen kansojen
vaelluksia alkualueelta nykyalueille. Nykyään juuria etsitään entistä
poikkitieteellisemmin, ja kysymys on usein siitä, kuinka keskinäiset
rauhanomaiset kanssakäymiset ovat muokanneet geneettisesti määritellyt
kieliryhmät sellaisiksi kuin ne nykyään ovat. Katsomustavan muutos perustuu
mm. uusiin kehityksiin, jotka ovat tapahtuneet varsinkin kielentutkimuksessa,
arkeologiassa ja genetiikassa. Kielen kannalta juurten etsimisen
peruskäsitteitä ovat nykyään lingua franca, kielenvaihto ja uusien
murteiden/kielten syntyminen kielikontaktien pohjalta.
II
Euroopan historian tärkeimpiä vaiheita
Eurooppalaiset
40 000-18 000 vuotta sitten
Noin
80 % nykyeurooppalaisten esivanhemmista saapui Eurooppaan
Aurignac-migraatioina 40 000-28 000 vuotta sitten ja Gravette-migraatioina 28
000-20 000 vuotta sitten.
Eurooppalaisten
kehittymiseen Euroopassa vaikutti erityisesti tietynlainen evakkosysteemi eli
se, että eurooppalaiset liikkuivat pohjois-etelä-suuntaisesti useita kertoja
siten, että he asuivat kylminä kausina etelässä ja lämpiminä kausina
pohjoisessa. Evakkosysteemiin kuului etelän kolme refugia, jotka sijaitsivat
Iberiassa, Balkanilla ja Ukrainassa. Koska refugeja oli kolme, Etelä-Eurooppa
jakautui itä-länsi-suuntaisesti kolmeen alueeseen: a) läntiseen eli
baskilaiseen, b) keskiseen eli indoeurooppalaiseen, ja c) itäiseen eli
suomalais-ugrilaiseen. Pohjois-Eurooppaan vaikutti erityisesti Iberian ja
Ukrainan refugit, eli Pohjois-Eurooppa oli jakautuneena läntiseen ja itäiseen
puoliskoon. Rajan muodosti kylmien kausien aikaisen Alppien ja Skandinavian
jäätiköiden välinen vaikeapääsyinen alue.
Kärjistenyintä
kylmää kautta edustaa viimeisimmän jääkauden maksimi 20 000-15 000 vuotta
sitten.
Eurooppalaiset
16 000-8000 eKr
Viimeisintä
jääkautta seuranneena postglasiaalisena aikana Ukrainan refugin
suomalais-ugrilaiset kielet levisivät koko jäänjättömaan väestöjen kieliksi
Pohjois-Euroopan viimeisimmän uudelleenasuttamisen yhteydessä. Vyöhyke
ulottui läntisestä Euroopasta Siperiaan. Se oli ruohokasvien aluetta, joka
antoi runsaan ravinnon suurille kasvinsyöjäeläimille, jotka puolestaan olivat
sopivaa ravintoa lihansyöjille, kuten ihmiselle. Jäänjättömaalla tapahtui
erityisesti Iberian ja Ukrainan evakkosysteemien (Magdalenin ja esi-Svidrin
kulttuurien) väestöjen välistä sekoittumista, ja tuloksena oli
pohjoiseurooppalainen ihmistyyppi. Pohjoiseurooppalaisten kulttuuri oli ensin
Hampurin kulttuuri, sittemmin Brommen, Ahrensburgin ja Svidrin kulttuurit.
Maanviljely
Maanviljely
on syntynyt mailmassa itsenäisesti ainakin viidellä alueella. Yksi
maanviljelyn alkualueista sijaitsi Lähi-Idässä. Lähi-Idästä maanviljely
levisi Anatoliaan ja sieltä Kreikkaan ja Balkanille noin vuonna 7000 eKr.
Noin 6500-6000 eKr IE kieltä puhuneet maanviljelijät levittäytyivät
Balkanille, jonne syntyi IE kielen balkanilainen murre. Maanviljely ja IE
kieli jakautuivat kahdeksi haaraksi: Keski-Eurooppaan syntyi LBK-kulttuuri ja
IE kielen keskieurooppalainen murre ja Välimeren rannikolle impressed ware ja
painted ware -kulttuureja ja IE kielen Välimeren murre. Kun maanviljely ja IE
kieli tämän jälkeen levisivät Pohjois- ja Länsi-Eurooppaan, leviäminen oli
pääasiassa kulttuurista diffuusiota. Kielten kannalta tämä tarkoitti
kielenvaihtoja ja viiden uuden IE kielen syntymistä.
III
Kansojen ja kielten/kieliryhmien synty ja kehitys
Lukujen
järjestys kuvastaa Euroopan väestöjen ja kielten ikäjärjestystä:
suomalais-ugrilaiset ja baskilaiset väestöt ja kielet - mahdollisesti myös
indoeurooppalaiset väestöt ja kielet - edustavat vanhinta kerrosta eli sitä,
joka saapui Eurooppaan paleoliittisen kauden Aurignac- ja
Gravette-migraatioina ennen vuotta 20 000 eKr. Kuten edellä esitän,
indoeurooppalaisista ei voi olla yhtä varma: on mahdollista, että myös he
saapuivat Eurooppaan jo ennen vuotta 20 000 eKr, mutta toisen vaihtoehdon
mukaan he saapuivat tänne vasta neoliittisen migraation yhteydessä noin
7000-6000 eKr. Indoiranilaiset väestöt edustavat seuraavaksi nuorempaa kerrosta,
joka saapui Eurooppaan kurgan-migraatioiden yhteydessä 3600-2700 eKr.
(Indoiranilaiset kielet ovat indoeurooppalaisia eli niiden Euroopan IE
kielten sukukieliä, joiden puhujia oli Euroopassa joko jo ennen vuotta 20 000
eKr tai joiden puhujat saapuivat Eurooppaan neoliittisen migraation
yhteydessä noin vuonna 7000-6000 eKr). Euroopan uusimmilla tulokkailla
tarkoitetaan iranilaisia, volganturkkilaisia, mongoleja, arabeja/berberejä ja
turkinturkkilaisia. Nämä ovat saapuneet Eurooppaan viimeksi kuluneen kolmen
vuosituhannen aikana. Viimeksi mainittuun ryhmään saattavat kuulua myös
samojedit.
Jaan
Euroopan IE väestöt ryhmiin kielten perusteella ja käytän niistä kieliin
viittaavia nimiä "germaanit", "baltit",
"keltit" jne siitä huolimatta, että tiedän nimitysten olevan
joissakin tapauksissa harhaanjohtavia: en tarkoita esimerkiksi, että
nykyisten "germaanien", "balttien" ja
"kelttien" geneettiset esivanhemmat ovat hyvinkin saattaneet olla
jotain aivan muita kuin kielellisin perustein määriteltyjä
"germaaneja", "baltteja" ja "kelttejä". Olen
tietoinen siitä, että geenien avulla määritteleminen olisi paljon
tieteellisempää kuin kansojen määritteleminen kielten avulla.
Yksinkertaistettuna: kansat ei voi vaihtaa geenejään, mutta ne voivat vaihtaa
kulttuurinsa ja kielensä. Tulen seuraavassa käsittelemään Euroopan IE väestöt
kielellisin perustein määriteltyinä ryhminä; teen näin käytännön syistä.
Viimeksi
esittämäni ajatukset eivät koske vain indoeuroopplaisten kielten puhujien
sisäistä ryhmittelyä; jos raja määritellään kielellisin perustein: moni
"suomalais-ugrilainen" väestö on aikanaan vaihtanut kielensä ja
muuttunut "indoeurooppalaiseksi".
Euroopan
indoeurooppalaisten kielten ja väestöjen syntykysymykset voidaan koota
seuraavaksi yhdeksäksi väitteeksi:
kohtien
numerointi viittaa seuraavan aika-akselin vaiheisiin 0-9:
-6000 -4400
-2500 -1800 -600
0 +500 +900
+1200 +1350 +1700
0 1a
1b 2 3 4
5 6 7 8 9
Germaani
0
ja 1a. Germaanisen kielen perustan muodosti suppilopikarikulttuurin
yhteydessä puhuttu varhaisgermaani eli G1, joka oli GBS-kielen läntinen
murre. Murteen tyypillinen piirre oli SU kielen
"baskilaismurteesta" jäänyt substraatti.
1b.
Varhaisgermaaniseen murteeseen tuli superstraattia megaliittikulttuurin
pohjoisten alueiden yläluokan kielestä, joka oli sellainen baskilaiskieli
Bshs, jossa oli haamilais-seemiläinen superstraatti; tuloksena oli itsenäinen
kieli myöhäisgermaani eli G2.
2.
Nuorakeraamisen kulttuurin aikana (2500-1800 eKr) myöhäisgermaanista kieltä
puhuttiin yksinäishautojen kulttuurin ja Norja-Ruotsin sotakirveskulttuurin
piirissä.
3.
Pronssikaudella (1800-600 eKr) germaanista kieltä puhuttiin skandinaavisen
pronssikulttuurin piirissä. Germaanisen kielen alue laajeni eri suuntiin;
germaaneja siirtyi myös mm. Suomen, Viron ja Latvian rannikoiden yläluokaksi.
Kieleen alkoi muodostua kolme murretta, kun siihen tuli kelttiläistä ja
baskilaista substraattia lännessä, SU substraattia pohjoisessa ja Lauritsin
kulttuurin kielen (vendin/veneetin) substraattia idässä. Tuloksena olivat
länsigermaani (LG), pohjoisgermaani (PG) ja itägermaani (IG).
Länsigermaani
4.
Länsigermaanista kieltä puhuttiin esiroomalaisella rautakaudella (600 eKr-50
jKr) Jastorfin ja Harpstedtin kulttuureissa.
5a.
Germaaninen kieli sai Rooman valtakunnan aikana latinan superstraatin.
Länsigermaani jakautui kolmia: Pohjanmeren germaaniin, Elben germaaniin ja
Weserin-Reinin germaaniin.
5b.
200-900 jKr länsigermaaninen kieli laajeni etelään ja länteen, ja
Keski-Euroopan keltit vaihtoivat kielensä germaaniseen; syntyi keltin
substraatin sisältävä yläsaksa; alasaksaan jäi heikompi kelttiläinen
substraatti.
6.
Noin 450 jKr Pohjanmeren-germaanisia murteita puhuvia angleja, sakseja ja
juutteja muutti Brittein saarelle. Saarikelttiä eli haamilais-seemiläisen
kielen substraatin sisältävää kelttiä puhuva väestö alkoi vaihtaa kieltään englantiin;
heidän kielestään jäi englantiin saarikeltin substraatti.
7.
Pohjoisgermaania puhuvia viikinkejä tuli yläluokaksi Brittein saarille.
Heidän kielestään jäi englantiin norjan ja tanskan superstraatti.
8.
Ranskaa puhuvia normanneja siirtyi yläluokaksi Brittein saarille. Heidän
ranskastaan jäi englantiin ranskalainen superstraatti.
9.
Saksa (alasaksa keskiajalla ja yläsaksa uudenajan alussa) vaikutti
Hansa-kaupan välityksellä Itämeren rannikoiden kieliin. Saksalaisen yläluokan
kieli jätti näihin (varsinkin ruotsiin, viroon ja balttilaisiin kieliin)
saksalaisen superstraatin; paikallisista kielistä jäi Baltiassa puhuttuun
yläsaksaan substraatti, ja syntyi baltinsaksa.
Itägermaani
5c.
Itägermaaninen kieli (gootti) levisi ja hävisi; siitä jäi superstraatti
moniin Itä- ja Etelä-Euroopan kieliin.
5d.
Slaavilaisexpansion aikana Puolan ja Itä-Saksan germaanit vaihtoivat
itägermaanisen kielensä slaavilaiseen. Länsislaavilaiset kielet (mm tsekki ja
puola) saivat germaanisen /kelttiläisen substraatin.
Pohjoisgermaani
TBR-kulttuurin
alkuvaiheessa germaanista kieltä puhuttiin Pohjois-Saksassa, Tanskassa ja
Skånessa. Megaliittisen kulttuurin myöhäisgermaanista kieltä käytettiin
lingua francana tämän kulttuurin ulkopuolellakin, ja kieli levisi koko
eteläiseen Skandinaviaan limes norlandicuksen eteläpuolelle. Samalla
germaaninen kieli sai saamelais-suomalaisen substraatin ja muuttui
pohjoisgermaaniseksi eli skandinaaviseksi. Levitessään myöhemmin limes
norlandicuksen pohjoispuolelle skandinaaviseen kieleen jäi taas
saamelais-suomalaista substraattia, ja syntyi skandinaavisen kielen pohjoisia
murteita.
Skandinaaveja
muutti Itämeren pohjois- ja itärannikoille ensin pronssikaudella ja sitten
rautakaudella. Kummassakin tapauksessa syntyi itämerensuomalaisen substraatin
sisältävä itäinen skandinaavinen murre, ja suomi ja viro saivat runsaasti
vanhoja germaanisia lainasanoja. Kummassakin tapauksessa uudisasukkaat
sulautuivat itämerensuomalaisiin alkuperäisasukkaisiin; heidän jättämänsä
substraatti vaikutti suomen länsimurteen ja viron pohjoismurteen syntyyn.
Skandinaavisia kieliä puhuvia viikinkejä siirtyi eri puolille pohjoista
Eurooppaa sekä myös Grönlantiin ja Pohjois-Amerikkaan.
Baltit
1.
Veiksel-Nemelin vasarakirveskulttuurin balttilainen kieli tuli laajojen
alueiden lingua francaksi; Etelä-Latvian, Pohjois-Valkovenäjän ja
Keski-Djeprin väestöt alkoivat balttilaistua, ja balttilaista
superstraattivaikutusta levisi runsaasti Suomeen ja Viroon ja jonkin verran
myös Volgalle.
2.
Naarmukeraamisena aikana lingua francana oli "varhais-lätti".
Etelä-Latvian, Pohjois-Valkovenäjän ja Keski-Djeprin alueet lättiläistyivät,
ja syntyi (varsinainen) lätti. Vuoteen 600 jKr mennessä lättiläisalueet
laajenivat jonkin verran myös Pohjois-Latviassa.
3.
Slaavilaisexpansion aikana (500-900 jKr) ja sen jälkeen (>1400 jKr)
Valko-Venäjä slaavilaistui, ja syntyi balttilaisen substraatin sisältävä
valkovenäjä.
4.
Keskiajalla Baltiaan tuli roomalaiskatolinen kirkko ja Hansa. Lingua francana
käytettiin ensin alasaksaa ja sitten yläsaksaa. Balttilaiset kielet saivat
saksalaisen superstraatin.
Slaavit
1.
Sivutuotteiden vallankumous toi nuorakeraamisen kulttuurin TRB:n sijalle.
BS-kieli alkoi jakaantua kahtia, balttilaiseksi ja slaavilaiseksi haaraksi.
2.
Pronssikaudella (2000-1000 eKr) aikaisemmille nuorakeraamisen kulttuurin
kaakkoisille alueille kehittyi Trzcienic-Komarovin kulttuuri. Kultturin kieli
oli slaavilainen.
3.
100-0 eKr ruohoaron läntiselle (runsassateiselle) vyöhykkeelle syntyi
menestyviä maanviljelykulttuureja. Parhaiten menestyivät
maanviljelijäskyytit; näiden slaavilaisesta kielestä tuli lähialueiden lingua
franca.
4.
Rautakaudella (n. 200 eKr-200 jKr) Trzcienic-Komarovin kulttuurin tilalle
tuli Psevorsk-Zarubinetsin kulttuuri. Tältä alueelta slaavilainen kieli
levisi slaavilaisexpansiona länteen, etelään ja pohjoiseen; tuloksena olivat
Praha-Korchakin ryhmä, Praha-Pen’kovkan ryhmä ja Venäjä-Valkovenäjän
slaavilaisalue. Alueilla puhuttiin vastaavasti slaavilaiskielen läntista,
eteläistä ja pohjoista murretta.
5.
Kukin kolmesta slaavilaismurteesta jakautui edelleen alamurteiksi (ja vihdoin
nykyisiksi slaavilaiskieliksi) lähinnä siitä syystä, että murteet saivat
vaikutteita (adstraattia) eri kielistä.
Keltit
1.
Maanviljelyn levitessä 4500-3000 eKr Keski-Euroopan LBK-kulttuurin
läntisimmän alueen IE murretta ja Välimerenalueen painted ware -kulttuurin
läntisimmän alueen IE murretta käytettiin lähialueilla lingua francana. Tämä
sai baskilaisen substraatin Keski-Euroopassa ja baskilaisen / ibeeriläisen /
tartessililaisen Iberiassa, ja tuloksena olivat ensimmäiset
kelttiläismurteet. Keski-Euroopassa ensimmäinen kelttiläinen kulttuuri
saattoi olla Michelsburgin kulttuuri.
2.
Kellopikarikulttuurin aikana (2800-1800 eKr) kelttiläisen lingua francan
alueet kattoivat lähes koko Länsi-Euroopan. Ydinalueet sijaitsivat a)
Iberiassa ja b) Reininalueella. Iberian ja Reininalueen välille syntyi
kelttiläisten kielten ketju lusitaani-kelttibeeri-galli-lepontti.
3.
Keski-Euroopan kelttiläisen lingua francan ydinalue pysyi lähes
muuttumattomana melkein kaksi vuosituhatta; se sijaitsi seuraavissa
kulttuureissa a) Uneticen kulttuurissa 1800-1500 eKr, b)
uurnakenttäkulttuurissa 1200-800 eKr, c) Halstattin kulttuurissa 800-500 eKr
ja d) La Tenen kulttuurissa 500-50 eKr. Ydinalueen kelttiläistä kieltä
käytettiin lingua francana kulloisenkin kulttuurin alueella.
4.
Kelttien valta-asema päättyi ennen ajanlaskun alkua, ja kelttiläisen lingua
francan tilalle tuli latinalainen lingua franca. Keltin kielen puhuma-alueet
supistuivat, kun sen syrjäyttivät monet muut IE kielet.
Itaalit
Itaalisten
kielten puhujat edustavat maanviljelyn eteläistä haaraa, jossa vallitsivat
impressed ware ja painted ware -kulttuurit. Itaalisten kielten Latiumin
murteesta tuli Rooman valtakunnan lingua franca, joka syrjäytti monien
alueiden alkuperäiskielet. Tuloksena olivat romaaniset kielet, mm ranska,
portugali, espanja, italia ja romania. Latinalaista superstraattia levisi
runsaasti myös Rooman valtakunnan ulkopuolelle.
Johdatus
suomalais-ugrilaisiin väestöihin ja kieliin
Pohjois-Euroopan
uudelleenasuttamisen yhteydessä Pohjois- ja Itä-Eurooppaan muodostui
kymmenkunta erilaista kulttuuria; nämä saattoivat kukin edustaa eri väestöä
ja kieltä/murretta. Joidenkin väestöjen kielet ovat hävinneet; toiset ovat
edelleen olemassa. Olemassa olevia kieliä puhutaan seuraavalla seitsemällä
alueella: 1) saamea Pohjois-Skandinaviassa, 2) itämerensuomea Itämeren
alueella, 3) maria Keski-Volgalla, 4) mordvaa Okajoella, 5) permiläiskieliä
Kamajoella ja sen lähialueilla, 6) ugrilaiskieliä Keski-Uralin lähialueilla
ja Unkarissa sekä 7) samojedikieliä Luoteis-Siperiassa. Kielet ovat hävinneet
1) Keski-Euroopan pohjoisosasta, 2) Puolan alueelta ja 3) Ukrainan,
Valkovenäjän ja Länsi-Venäjän alueelta. Jos käyttää hävinneistä kielistä
niiden kulttuurien nimiä, joiden piirissä niitä puhuttiin, kielten nimet ovat
"maglemose", "svidri" ja "djepr".
Itäisen
kielialueen supistuminen
SU
kielialueen itäiset alueet ovat supistuneet siten, että kielialueen eteläraja
on siirtynyt pohjoisemmas. Ne prestiisikielet, joita on käytetty lingua
francoina itäisillä SU kielialueilla ja jotka ovat aiheuttaneet kielirajan
siirtymisen pohjoisemmas, ovat iranilaiset ja turkkilaiset kielet.
1)
Kurgan-kulttuuri (Shedni Stog) ja sen iranilainen kieli levisi SU
Dnepr-Donetsin kulttuurin eteläosaan, ja alue iranilaistui neljännellä
vuosituhannella. Dnepr-Donetsin kulttuurin pohjoisosa ei iranilaistunut; se
slaavilaistui. Tuloksena olivat kahdenlaiset skyytit: iraninkieliset
paimentolaisskyytit eli kuninkaalliset skyytit ja slaavinkieliset
maanviljelijäskyytit.
2)
Turkkilaisvaikutus alkoi viimeistään n 500 jKr. Bolgaarin valtakunnan lingua
francasta tuli alkujaan SU kielten puhujien luonnollinen ja ainoa kieli
eteläisille a) mordvalaisille, b) marilaisille ja udmurteilla sekä c)
ugrilaisille. Kielenvaihtojen SU > bolgaari tuloksena syntyvät
turkkilaiset kielet ovat a) tsuvassi, b) tataari ja c) baskiiri. Kaikkiin
mainittuihin SU kieliin tuli runsaasti iranilaisia ja turkkilaisia
lainasanoja ja myös muunlaista superstraattivaikutusta.
Suomalais-ugrilaisia
kansoja ja kieliä
Kysymyksenasettelu
tulee olemaan seuraava: Kuinka kukin yksittäinen SU kansa ja kieli on
syntynyt? Mistä ovat esimerkiksi suomalaiset tai mordvalaiset tai
unkarilaiset peräisin? Tältä kannalta käsittelen erikseen kaikkiaan kahdeksaa
kansojen ja kielten ryhmää. Ryhmät ovat lännestä itään 1) saamelaiset, 2)
itämerensuomalaiset, 3) "veikselilläis-dnepriläiset", 4)
mordvalaiset, 5) marit, 6) permiläiset, 7) ugrilaiset ja 8) samojedit.
Ryhmät
2-7 edustavat pääsääntöisesti niitä Urainan refugin väestöjä, jotka jääkauden
jälkeisen uudelleenasuttamisen yhteydessä levittäytyivät viuhkamaisesti
Ukrainan refugista pohjoiseen. Ukrainasta peräisen olevien SU kieltä puhuvien
väestöjen viuhkaan on kummallakin laidalla liittynyt kielenvaihtojen kautta
muualta peräisin oleva väestö: läntisessä päässä (Skandinaviassa) SU
kieliperheeseen ovet liittyneet pääasiassa Iberian refugista peräisin olevat
pohjoissaamelaiset; itäisessä päässä (Koillis-Siperiassa) tähän
kieliperheeseen ovat liittyneet Siperiasta peräisin olevat samojedit. SU
viuhkan kummatkin ääriväestöt, pohjoissaamelaiset ja samojedit, puhuvat kyllä
SU kieliä (perinteisesti uralilaisia kieliä), mutta he ovat geeniperimältään
erilaisia kuin SU kielten puhujien enemmistö.
SU
kieliä puhuvien väestöjen enemmistö, jonka alue nykyään ulottuu Itämereltä
Uralin itäpuolelle, ei sekään ole täysin homogeeninen: vaikka sen väestöt
ovatkin pääsääntöisesti peräisin Ukrainan refugista, ne ovat vuosituhansien
aikana saaneet vaikutteita sitä enemmän lännestä, mitä läntisemmästä väestöstä
on kysymys, ja sitä enemmän idästä, mitä itäisemmästä väestöstä on kysymys.
Lännestä tullut vaikutus on ollut peräisin Iberian ja Balkanin refugien
väestöistä; idästä tullut vaikutus on ollut peräisin Siperiasta, ja se on
ollut mongolista, turkkilaista ja iranilaista.
Saamelaiset
Sekä
geneettisesti että kielellisesti edustavat saamelaiset alkujaan pikemmin
Iberian kuin Ukrainan refugia. Postglasiaalisena aikana SU lingua franca
levisi myös Pohjois-Euroopan länsiosiin, ja tänne kehittyi SU kielen murre,
"varhaissaame", jossa oletettavasti oli Iberian refugista peräisin
olevan baskilaisen (tai X-) kielen substraatti; Ukrainan refugista peräisin
olevat puhuivat tässä vaiheessa puhdasta läntistä SU kieltä.
Vasarakirveskulttuurin aikana balttilaisen eliitin kielestä jäi puhtaan
läntisen SU kielen eteläisempiin osiin balttilainen superstraatti, ja tämän
perusteella eteläiset osat kehittyvät itämerensuomalaisiksi. Myöhemmin
jäljelle jääneet puhtaan läntisen SU kielen puhujat, suomensaamelaiset,
sulautuvat (itämeren)suomalaisiin, ja jäljelle jäivät saamelaisista vain
pohjoissaamelaiset.
Itämerensuomalaiset
1.
Pronssikaudella ja rautakauden alussa Itämerensuomen alue jakautui entistä
selvemmin kahtia: rannikkoalueet olivat voimakkaan germaanis-skandinaavisen
ja sisämaa-alueet voimakkaan dnepriläis-volgalaisen (suomalais-ugrilaisen)
vaikutuksen alaisina. Läntinen ja itäinen alue jakautuivat lisäksi kummatkin
pohjoiseen ja eteläiseen osaan sen vaikutuksen voimakkuuden perusteella, joka
lännestä ja idästä tuli. Itämerenalue koostui tässä vaiheessa neljästä
ensimmäisen polven heimosta ja murteesta, länsisuomalaisista
(varhaishämäläisistä), pohjoisvirolaisista, vepsäläisistä ja tsuudilaisista.
2.
Neljän heimon ja murteen leikkausalueille kehittyi neljä toisen polven heimoa
ja murretta: karjalaiset, vatjalaiset, võrulaiset ja liiviläiset.
3.
Seuraavaksi syntyi viisi uutta leikkausaluetta ja viisi kolmannen polven
heimoa ja murretta: savolaiset, inkerikot, lounaisuomalaiset,
rannikkovirolaiset ja lyydiläiset.
"Veikseliläis-dnepriläiset"
Veikselin
ja Dneprin välinen alue oli todennäköisesti SU kieliä puhuvien väestöjen
aluetta ennen maanviljelyn saapumista. Kun maanviljelys näille alueille
saapui, SU kielten puhujat vaihtoivat kielensä balto-slaavilaiseen.
Mordvalaiset
Mordvalaisten
emäkulttuuri oli Gorodetsin kultturi (800-300 eKr). Kulttuuri pohjautui
tekstiilikeraamiseen kulttuuriin, jonka pohjana puolestaan oli toisaalta
kuoppakeraaminen ja toisaalta Volosovon ja Pozdnjakovon kulttuurit.
Mordvalaiset edustavat geneettisesti kahta tyyppiä,
"eurooppalaisempia" ersäläisiä ja "iranilaisempia"
moksalaisia. Mordvalaiset ovat historiansa aikana olleet usein kahden tulen
välissä: ensin vaikutteita tuli sekä balteilta että iranilaisilta ja sitten
venäläisiltä ja bolgaareilta (tataareilta). Mordvalaisten alue on ollut
venäläisten alaisuudessa vuodesta 1552 jKr.
Marit
Marien
emäkulttuuri oli Ahmylovon kulttuuri (1100-300 eKr). Kulttuurille oli
tyypillistä kahden linjan, volgalaisen ja kamalaisen, yhtyminen.
Volgalaislinja perustui tekstiilikeraamiseen kulttuuriin ja kuoppakeraamiseen
kulttuuriin; kamalaislinja perustui permiläisten Ananjinon kulttuuriin ja
sitä edeltäneeseen Cis-Kazanin kulttuuriin. 400-800 jKr mareihin vaikuttivat
voimakkaasti iranilaiset, vuoden 800 jKr jälkeen bolgaarit (tataarit).
1500-luvun jälkeen marit ovat olleet venäläisten alaisuudessa.
Permiläiset
1.
Volga-Kaman kulttuuri (5000-3000 eKr) kehittyi Garino-Borin kulttuuriksi
(3000-1000 eKr); tämä kehittyi Cis-Kazanin ja Lebjazhjen kulttuureiksi, ja
näistä kehittyi Ananjinon kulttuuri (700-200 eKr). Tämän kulttuurin kieli oli
permiläinen.
2.
Ananjinon kulttuuri jakaantui 300-200 eKr kolmia: 1) lounaiseen eli
Vjatkajoen alueelle syntyi Pjanobor-Chegandan kulttuuri, 2) koilliseen eli
Kamajoen alueelle syntyi Gljadenovon kulttuuri ja 3) luoteeseen syntyi Osinon
kulttuuri. Pjanobor-Chegandan kulttuuri jakautui n v 300 jKr kahtia Azelinon
ja Mazuninon kulttuureiksi; n 900 jKr alueelle muodostui kolme kulttuuria,
Polom, Vanvizdino ja Lomovatovo; näitä edustivat keskiajalla (n 1000-1500
jKr) vastaavasti udmurttien Chepetin kulttuuri, komien Vymin kulttuuri ja
komipermjakkien Rodanovon kulttuuri.
3.
Ananjinon kulttuuri vaikutti erityisesti saamelaisiin kulttuureihin,
esivepsäläisten myöhäis-Kargopolin kulttuuriin ja marien Ahmilovon
kulttuuriin.
Ugrilaiset
Ugrilaiset
edustavat niitä Ukrainan refugin läntisimpiä väestöjä, jotka Pohjois-Euroopan
uudellenasuttamisen yhteydessä siirtyivät Etelä-Uralille ja myös Uralin
itäpuolelle. Heidän kulttuurinsa oli luolamaalauksistaan tunnettu
Etelä-Uralin kulttuuri, joka myöhemmin jakautui Romanovon ja Jangelkan kulttuureiksi.
Ugrilaisten pohjoiset asuinalueet kuuluivat metsäarojen vyöhykkeeseen ja
niiden eteläiset alueet ruohoarojen vyöhykkeeseen. Jälkimmäisen vyöhykkeen
pääelinkeino oli hevostalous. Sen väestö edusti unkarilaisten esivanhempia.
Ajanlaskun
ensimmäisinä vuosisatoina ugrilaisten esivanhempien kulttuuri oli Sargatkan
kulttuuri. Unkarilaisten esivanhemmat yhtyivät niihin muihin paimentolaisiin,
jotka vaelsivat jakson 500-900 jKr aikana Eurooppaan. Migraation aikana
unkarilaiset saivat runsaasti vaikutteita turkkilaisilta ja iranilaisilta
väestöiltä. Saavuttuaan Pannoniaan 800-luvun lopulla unkarilaiset saivat
runsaasti vaikutteita alueen muilta väestöiltä.
Uralille
ja sen itäpuolelle jäänet metsäarojen ugrilaiset edustivat obinugrilaisten
(mansien ja hantien) esivanhempia. Nämä ottivat osaa migraatioihin vain
osittain tullen jonkin matkaa Uralin länsipuolelle. Oleellinen kehitys
tapahtui, kun obinugrilaiset joutuivat kosketuksiin samojedien kanssa.
Tuloksena oli obinugrilaisille tyypillinen geeniperimä, jossa on mukana
samojedilaisuutta. Samojedit jättivät myös substraatin obinugrilaisiin
kieliin.
Samojedit
Samojedit
lienevät tulleet nykyisille alueilleen Siperiasta ja lienevät alkujaan
puhuneet paleosiperialaisia kieliä.Varmaa tietoa ei ole siitä, milloin
samojedien migraatio tapahtui; yhden olettamuksen mukaan se olisi tapahtunut
noin vuonna 2000 eKr. Varmaa tietoa ei ole myöskään siitä, mikä oli se SU
kieli, joka tuli paleosiperialaisten kielten sijalle; kieli saattoi olla
obinugrilainen, tai se saattoi olla saamelais-itämerensuomalainen.
Uusimmat
tulokkaat
Euroopan
uusimpia tulokkaita edustavat a) samojedit (olettaen että he saapuivat
Koillis-Eurooppaan noin vuonna 2000 eKr), b) iranilaiset (1000 eKr-400 jKr),
c) arabit ja berberit (700-1000 jKr), d) turkinsukuiset väestöt eli
volganturkkilaiset (400-100 jKr), e) mongolit (1200-1300 jr) ja f)
turkinturkkilaiset (1400-1700 jKr). Niden migraatioiden vaikutus
eurooppalaisten geeniperimään on ollut verraten pieni; niiden yhteisvaikutus
jäänee alle 5 prosentin.
Mikael
Reuter
|
|
finnpro2001
finnpro2001
Eurooppalaisten juuret
Subscribe to:
Posts (Atom)